Täällä on vietetty sunnuntaita
brunssin merkeissä hyvä ystävä seuranani. Oli paljon päivitettäviä ja juteltavia juttuja, ja kolmisen tuntiahan meillä taisi brunssin äärellä vierähtää.. aikahan menee kuin siivillä
hyvässä seurassa! Kotiuduin siis hetki sitten tuolta hyytävästä säästä ja aloin alustavasti etsimään itselleni
uutta laukkua, joka olisi tarkoitus joulukuussa käydä ostamassa jahka reissusta olen kotiutunut..
Louis Vuittonin
Hampsteadin ostin viime keväänä, ja se onkin palvellut siitä asti minua melkein päivittäin. Tykkään laukusta kovasti, sillä se on vähän
erilainen kuin muut perinteiset vuiskat, joita näkyy katukuvassa joka päivä.
Tykkään kovasti Vuittonin laukuista, mutta olen aika rajoittunut sen suhteen mitä
itselleni niistä kelpuuttaisin. Speedyihin tai muihin perusvalikoiman laukkuihin suhtaudun vähän varauksella, sillä tykkään että laukkuni on vähän toisenlainen kuin muilla. Toisaalta, klassikoitahan ne, että mikä ettei.. Nyt on haussa juurikin vähän
arkisempi laukku, johon joku perinteisistä malleista voisi soveltua hyvin, mutta silti mieltymykset vetää vähän toisenlaisten laukkujen pariin. Samoin
kuosien suhteen olen hyvin tarkka, damier ebene on oikeastaan ainoa josta todella pidän, ja Hampsteadia ostaessa olikin selvää että laukun täytyy olla juuri sitä kuosia. Perinteinen Monogram kuosina menee pienen pienessä iltalaukussa (joka on muuten sekin ostoslistalla..) mutta suuremmassa laukussa
itselleni ehdoton no-no.
Eva Clutch on ollut ostoslistalla jo pitkään ja tarvetta sille löytyy. Tämän olenkin suunnitellut ostavani joulukuussa, jos en muuta keksi. Tykkään mallin
siroudesta ja juhlallisuudesta, lisäksi se on hyvin
monikäyttöinen. Totisesti olen tälle herkkupalalle sydämeni menettänyt! Onneksi joulukuu on pian.. ;)
Yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona olisi
Saleya PM, ja täyttäisi juuri
arkisen laukun kriteerit, lisäksi vetoketju laukussa tuo kivaa lisää, sillä matkustan kuitenkin kohtuullisen paljon ja kentillä ym. on kiva, että laukun saa
turvallisesti suljettua vetoketjulla, kuin se että se ammottaa auki. Toisaalta tämä on vähän liiankin samantyyppinen Hampsteadini kanssa..
Stellar PM on laukku joka on tällä hetkellä ehkä
suurin suosikkini arkikäyttöön. Musta simppeli laukku, jossa on tarpeeksi tilaa arkena mukana kulkeville jutuille. Lisäksi
hihna tekee siitä
monikäyttöisen ja pidän laukun mustasta väristä ja kuosista, niin ettei heti ensimmäisenä pomppaa silmään LV:n kuosi. Ja
musta nahkalaukku kultaisine yksityiskohtineen on vain niin
classy!
Bloomsbury PM miellyttää minua kovasti erityisesti siitä syystä että sen saisi
olan yli pitkän hihnansa ansiosta. Tämä yksinkertainen laukku damier ebene -kuosilla olisi juuri passeli arkeen ja työmatkaan. Tosin laukku on sen verran
erikoisen mallinen, että sitä täytyisi huolella päästä hypistelemään livenä ennen varsinaisen ostopäätöksen tekoa.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä vaihtoehtona ihana
Cabas Rivington joka on Stellarin jälkeen hyvänä kakkosena ostoslistalla arkilaukuista.
Kultaiset ketju-yksityiskohdat tuovat siihen vähän ekstraa ja luksusta, ja pidän myös hihnojen mallista ja siitä miten niiden
yksityiskohdat "jatkuvat" laukun päälle. Voisin hyvin kuvitella tämän omalle olalleni päivään jos toiseenkin, nyt taisi tulla paha valinta Stellar PM:n ja tämän välillä..
Tälläisiä pohdintoja siis täällä..
Eva clutch nyt on ihan
must have vielä tämän vuoden puolella. Maailmalla on toki huomattavasti parempi valikoima Vuittonin liikkeissä kuin Helsingissä, mutta
mielelläni Helsingistä laukkuni ostan, ja saahan sinne
tilaamalla vaikka kuun taivaalta ;) Eniten sydämentykytyksiä aiheuttaa ehkä juuri tuo
Stellar.. täytyypä ottaa puhelua Helsingin myymälään ja kysellä ko laukusta lisää..
Laukkukuume, se on vakava asia!